HELSINGIN MERIVENEILIJÄT RY
KERHO
Helsingin Meriveneilijöiden toiminta on vilkasta ja monipuolista lähes läpi vuoden. Kerholla on satama Kulosaaressa. Kerholainen saa etuoikeuden satamamme venepaikkaan ja se on edullisempi, kuin kerhon ulkopuolisille. Satamassa on ilmainen iso pysäköintialue autoille.
Kevät- ja syyskunnostuskausilla toimintamme on keskittynyt Kyläsaaressa sijaitsevalle telakallemme. Siellä meitä palvelee mm. oma vesillelasku-/nostokalustomme osaavine henkilöineen. Kerholainen saa etuoikeuden telakointipaikkaan ja paikka on myös edullisempi, kuin kerhon ulkopuolisille.
Veneilykaudella luonnollisena toiminnan tukikohtana on hieno oma saaritukikohtamme Rävholmenin saaren pohjoisrannalla. Tukikohtaa on kehitetty viime vuosina talkoovoimin voimakkaasti ja mm. grillikatos ja saunanlaituri ovat nyt uusittuja.
Rävholmenissa järjestetään seuran perinteiset kesä- ja syystapahtuvat, joista tärkeimpia ovat Merikalliopäivät ja veneilykauden päätteksi järjestettävä Rosvopaisti tapahtuma.
Merikalliopäivä sisältää mm. leikkimielisiä kilpailuja (kalastuskilpailu, luontopolku) sekä yhteisen kalakeittolounaan ja tietenkin saunomista.
Rosvopaistitapahtumassa taas keskitytään menneen kauden ja sen veneilyjen muisteluun saunomisen ja rosvopaistin maistelun ohessa.
Miksi kannattaa valita Helsingin Meriveneilijät?
- Hyvä telakka, mm. nostot ja laskut voidaan tehdä omalla kalustolla
- Edulliset jäsenmaksut
- Satama lähellä keskustaa ja kuitenkin aina riittävästi pysäköintitilaa
- Etuoikeus satama- ja telakkapaikkaan sekä edullisemmat hinnat molempiin
- Satamassa polttoainemyynti ja Helsingin edullisimmat hinnat
- Oma saaritukikohta Rävholmen
HMV:n katsastustoiminta
- Katsastustoiminta on tarkoitettu vain venekerhon jäsenille. Tietoa katsastuksesta löytyy jäsensivuilta
Omien tietojen ylläpito ja vartiovuorojen varaus
Venekerhot- sovelluksen käyttöohje löytyy täältä.
HMV jäsenmaksut
Liittymismaksu 600 €
Vuosijäsen 80 €
Perhejäsen 20 €
Juniorit 10 €
Jäsenhakemus
Kerhon jäsenyyden ehtona on, että uudet jäsenet esittelevät itsensä hallitukselle tai jollekin hallituksen jäsenelle.
HMV -viiri oranssi 25€
Perälippu 33 x 54 20€
Perälippu 44 x 72 25€
Perälippu 55 x 90 35€
Perälippu 63 x 110 40€
Sataman portin avain 20€
Telakan pikkuportin avain 50€
Vartioinnin laiminlyönti 250€
( + ylimääräinen vartiovuoro)
Venepaikan hinnat Satamassa venepaikan hinta määräytyy veneen laituripaikan leveyden mukaan. |
Jäsen | Ei jäsen |
2,50 m | 305€ | 370€ |
3,00 m | 367,50€ | 450€ |
3,50 m | 440€ | 560€ |
4,00 m | 515€ | 655€ |
4,50 m | 600€ | 710€ |
5,00 m | 780€ | 990€ |
Sähkö- ja vesimaksu | ||
Satunnainen | 30€ | 30€ |
Jatkuva (ei kuitenkaan esim. lämmitys) |
70€ | 70€ |
Telakoinnin hinnat | Jäsen | Ei jäsen |
Telakointihinta / m² | 9,50€ | 14€ |
Kerhon traktorin ja trailerin käyttömaksut | ||
Veneen leveys | ||
1,00 – 2,50 m | 34€ | 40€ |
2,51 – 3,00 m | 47€ | 60€ |
3,01 – m | 54€ | 70€ |
Jos nostoon ja laskuun käytetään myös HMV:n traileria yllä oleva käyttömaksu on yhden suunnan hinta.
Veneen äärimittoihin on lisättävä pituuteen ja leveyteen puoli metriä. Jos veneelle on rakennus tai teltta, niin äärimitat laskutetaan sen mukaan, jos se sopii em. mittoihin. Muuten laskutus on teltan tai rakennuksen mittojen mukaan. Hintaan lisätään traktorin ja mahdollinen kerhon trailerin käyttömaksu.
Viimeinen HMV:n katsastuspäivä
20.6.2023 on seuraava ja kesän viimeinen HMV:n veneiden katsastuspäivä. Ajankohta klo 17-19 Tervetuloa!
Varaa oma vartiovuorosi!
Käy varaamassa venepaikkaasi kuuluva(t) oma(t) vartiovuorosi, jos et ole sitä vielä tehnyt, osoitteessa www.venekerhot.fi/hmv. Tee varaus viimeistään 30.6.2023. Sen jälkeen satamakapteenit arpovat loput vartiovuorot. Jäsenille kuuluu yksi vartiovuoro ja venepaikkansa...
WC – suihkutilan käyttö
Sataman WC-suihkuyksikkö on kunnostettavana. Tavoite on saada sille lisää käyttövuosia ja hygieenisyyttä. Satamassa korjauksen aikana bajamaja.
HMV:n laskutuksesta
Kaikki HMV:n laskut lähetetään tällä hetkellä sähköpostitse kirjanpito-ohjelmasta. Varmistakaa, että olette ilmoittaneet sähköpostiosoitteenne ja ilmoittakaa myös osoitteenmuutokset Ritvalle. Laskut voivat myös ohjautua sähköpostiohjelman roskaposteihin eli...
Telakan ajoportin lukitseminen
Telakan ajoportti tulee pitää aina lukittuna, riippumatta siitä onko portti auki tai lukittuna portille saavuttaessa. Se tulee lukita sekä telakalle ajoneuvolla tultaessa, että sieltä lähdettäessä.
Vartiopäiväkirjan käyttö
Vartiopäiväkirjan pitäminen tapahtuu ohjelman käyttöönoton jälkeen Venekerhot.fi ohjelmassa. Vartiopäiväkirja aukeaa vartijalle klo 20:00 vartiontipäivänä ja sulkeutuu 7:00 seuraavana aamuna. Kirjautuminen ohjelmaan tapahtuu omilla tunnuksilla osoitteessa:...
Veneiden katsastus 2023
Katsastaminen.on mahdollista vain kerhon jäsenille. Tiesithän, että katsastetusta veneestä saa venevakuutuksesta alennuksen. HMV:n kauden 2023 kaikki katsastuspäivät ja ajat löytyvät nyt jäsensivuilta.
Henkilökohtaiset tunnukset www.venekerhot.fi/hmv sovellukseen
Jäsenistölle ja venepaikan vuokranneille on lähetetty tänään (8.5.2023) kirjautumistunnukset www.venekerhot.fi/hmv sovellukseen. Useimmille ne toimitettiin sähköpostilla ja jos sähköpostiosoite ei ole tiedossa, on lähetys tehtiin tekstiviestillä. Muutamien...
RTV antaa alennusta veneenhoitotuotteista kerholaisille
RTV antaa alennusta veneenhoitotarvikkeista. Alennuksia tulee myös maalaustarvikkeista, hiomapapereista ym. Käy katsomassa tarkemmin jäsensivuiltamme alennuksista ja niiden saamisesta.
Sammuttimien tarkistusta
Sammutinhuolto vierailee telakalla: 22.4.2023 klo 12:30-14:30 13.5.2023 klo 10-13
Sataman vartiovuorot tulevalle kaudelle ovat varattavissa
Omaan satamapaikkaan kuuluu huolehtia omasta venekuntakohtaisesta vartiovuorosta, joita kerhoon kuuluvalla venekunnalla 1 kpl kaudessa ja muilla 2 kpl. Oma vuoronsa kannattaa käydä varaamassa nopeasti, jos haluaa saada juuri tietyn ajankohdan. Vartiovuoron varaaminen...
Vuosikokous 2023 ja tilinpäätös
HMV:n tämän vuoden vuosikokous pidettiin HMV:n satamassa 15.2. Seuran viime vuoden tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto löytyvät nyt jäsensivuiltamme.
Suomen Purjehdus ja Veneily (SPV) omien yhteystietojen tarkistaminen
Jokaisen HMV:n jäsenen tiedot on tallennettu SPV:n Suuli jäsenreksiteriin HMV:en liittymisen yhteydessä: "Seurojen ja jäsenien tietoja hallinnoi seurojen luottamushenkilöt. Kun uusi jäsen on luotu Suuliin, hänelle lähetetään sähköpostiviesti, jossa on linkki Suulin...
Ensi kesän venepaikkahakemukset
Ensi kesän venepaikkahakemukset tulee täyttää ja toimittaa vuoden 2023 tammikuun loppuun mennessä. Myös kaikkien HMV:n jäsenten tulee toimittaa täytetty venepaikkahakemus.
SPV:n liittomaksu
Huomioittehan, että vuosikokouksemme päätöksen mukaisesti peritään kaikilta HMV:n varsinaiselta jäseniltä erikseen vuosittain SPV:n eli Suomen Purjehdus ja Veneilyn liittomaksu (2022: 12,50€).